?

Log in

No account? Create an account

Prossimo

Exécuter un orde

Alunperin tein tämän Vuotavaan Noidankattilaan viime kesänä ilmestyneen Harry Potter and the Half-Blood Princen kunniaksi.


Author: Goldenfake
Rating: PG (k-11)
Genre: Angst lienee lähimmäs osuva, ei kuitenkaan vahvaa sellaista
Beta: franzi
Summary: Kalkaroksen elämää peittää musta varjo, eikä mikään tunnu enää mieluisalta. Tärkeintä on kuitenkin täyttää käsky, vai onko?
Varoitukset: Spoilaa Harry Potter and the Half-Blood Princeä.

A/N: Minäkin halusin tehdä jonkinlaisen ficin, kun niin ihastuin tuohon uusimpaan kirjaan. Todella upea teos. Olen ottanut kirjasta yhden kohdan, jota olen muokannut (eli toisin sanoen kerron sen eri näkökulmasta). Käsittelee aika paljon Kalkaroksen ajatuksia kuudennen lukuvuoden aikana. Kiitoksia Rowlingille, mahtavalle Half-Blood Princelle sekä betalleni franzille!


Exécuter un orde

Severus Kalkaros nojasi mahonkista pöytäänsä vasten. Sen pinta tuntui hyvin kylmältä hänen luisevia käsiään vasten. Raskas taakka oli vaivannut miestä jo monta kuukautta, eikä loppua näkynyt. Kalkaros tiesi, ettei paluuta ollut, hän tiesi, mitä tuleman piti. Mutta silti, siltikin hän jatkoi. Perääntyminen olisi mahdotonta, ja se tieto raastoi Kalkaroksen maahan, repi viimeiset sielun rippeet pois ja sai kaiken tuntumaan niin turhalta.

Kalkaros käveli äänettömästi huoneen toisessa päässä sijaitsevan naarmuisen peilin luokse. Se oli jo täysin huuruinen, Kalkaroksen piirteet erottuivat siitä vain haaleasti. Yhdellä kahmaisulla kaavun hihaa hän ryhtyi pyyhkimään lasin viileää pintaa. Yksi hinkkaus kerrallaan Kalkaroksen tumma hahmo alkoi erottua yhä selvemmin peilistä, ja pian koukkunokkainen professori tuijotti itseään peilin pinnasta. Hän huomasi olevansa paljon kalpeampi kuin yleensä, mikä huolestutti häntä todella. Määrätietoinen ilme ei paljastanut Kalkaroksen sisimpiä ajatuksia. Vaikka hän ehkä näytti varmalta ja huolettomalta, ei hän sisimmissään voinut kitkeä pois sitä levotonta tunnetta - tunnetta, joka kalvoi hänet elävältä.

Kalkaros käveli takaisin työpöydän luokse ja aukaisi ikkunan. Viileähkö tuuli puhalsi suoraan Kalkaroksen kasvoihin, ja hänen otsansa hiukan rypistyi huolesta. Normaalisti tämä aika oli suurinta ja huoletonta aikaa, kun kokeet alkoivat lähestyä, ja viimeinenkin taulapää saisi kantapään kautta oppia, miten käy kun ei ole tarkkaavainen tunneilla. Nyt edes tavanomainen piikittely tunneilla ei tuonut sellaista huvia Kalkarokselle, jota saattoi naureskellen miettiä lauantai-iltaisin takkatulen loimussa. Uusien tuntien suunnittelu oli työlästä ja uskottavuuden säilyttäminen vei kaikki voimat. Ne harvat vapaapäivät, jotka Kalkaroksella oli, kuluivat nukkuessa ja murehtiessa.

"Mikä minulla oikein on?" hän kysyi hiljaa itseltään ja tuijotti samalla pihan poikki juoksevia oppilaita. Raskas huokaisu ja lyyhistyminen ikkunalautaa vasten saivat Kalkaroksen todella tajuamaan, ettei hän ollut samassa vedossa kuin ennen. Öisin hän makasi valveilla tuijottaen kattoon, vaihdellen asentoa joka toinen minuutti, mutta joutui aina huomaamaan, ettei uni tullut silmään ennen aamu neljää. Yleensä myöhään nukkuminen oli vaatinut veronsa, eikä hän ollut herännyt kuin tuntia ennen oppitunnin alkua. Se meinasi usein sitä, että hän hätäisesti kokosi tavaransa ja hajamielisesti lähti kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa. Kaikki nämä vuodet hän oli halunnut opettaa kyseistä ainetta, ja nyt kun hän viimein opetti sitä, se ei tuottanut hänelle mitään iloa.

Syvällä sisimmissään Kalkaros tiesi, ettei mikään tie saisi tätä tunnetta pois. Hän oli kyllä pohtinut sitäkin, voisiko olla jokin toinen tapa osoittaa uskollisuus, ehkäpä jokin toinen tie pois tästä kaikesta. Kalkaros oli joutunut karvaasti kokemaan, ettei tästä ollut tietä selkeyteen. Mitä ikinä hän tekisikään, hän ei ikinä saisi rauhaa. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. Osoittaa uskollisuus tai paeta.

Uskollisuus, ah, sitähän hän oli vakuuttanut jo kauan. Hän halusi olla uskollinen. Hän ei haluaisi ruveta petturiksi. Ei. Hän tiesi, kenen puolella on, hän oli tiennyt sen alusta asti. Mutta nyt, kun oli tilaisuus näyttää oma uskollisuus, olisiko tämä kaikki sittenkään sen arvoista? Sitä ajatusta hän oli kaikki ne unettomat yöt pyörittänyt mielessään. Hän tiesi, mihin kaikki päättyisi, hän tiesi, mikä oli hänen asemansa tässä asiassa - hän tiesi, hän oli arvannut sen kaiken. Kalkaros oli arvannut jo lähes kaksi vuotta sitten, mitä tulisi tapahtumaan. Hän oli tiennyt sen jo silloin, kun Potterin pentu oli saapunut takaisin kouluun kolmivelhoturnajaispokaali ja Cedricin ruumis mukanaan. Hän oli tiennyt sen silloin, kun Toffee ei ollut uskonut Dumbledoren tarinaa Pimeyden Lordista. Hän oli tiennyt sen jo silloin. Dumbledore oli sokea. Hän ei nähnyt, mihin tämä kaikki päättyisi. Tai sitten hän näki, mutta hän antoi sen tapahtua. Kalkaros muisti yhä, mitä hänelle oli sanottu. Kalkaros muisti yhä ohjeet. Hänen ohjeensa.

Oveen koputettiin. Kalkaros nousi seisomaan ja kävi nopeasti istumaan pöytänsä taakse. Vararehtori Minerva McGarmiwa astui sisään smaragdinvihreässä kaavussaan, käsissään paksu pinkka erivärisiä ja -kokoisia papereita. Kalkaros nojautui taaksepäin, risti kätensä ja sanoi mairealla äänellä: "No mutta kas, Minerva, tämäpä yllätys. Mitä asiaa sinulla on?"

McGarmiwa asteli Kalkaroksen pöydän luokse ja istahti alas odottamatta lupaa. Kalkaros virnisti itsekseen. McGarmiwan topakka ja tarkkaavainen käytös oli toisaalta niin huvittavaa, että olisi tehnyt mieli nauraa ääneen, mikä ei tietenkään sopinut. Sen sijaan hän tasasi ilmeensä taas peruslukemalle, ja katsahti McGarmiwaa silmiin.

"Toin tässä muutamia papereita, joita Albus on lähettänyt. Lisäksi tässä on pari paperia, muutama luihuinen sai jälki-istuntoa - minulta, Severus, en edelleenkään katso sopivaksi, että postipöllöjä taiotaan sioiksi ja muutenkin meuhkataan - ja kuten varmasti olet huomannut, rehtori on niin kiireinen, ettei voinut tuoda näitä itse. Mutta hän haluaa tavata sinut. Viikon päästä toimistossaan."

Kalkaros nyökkäili tasaisesti McGarmiwan puhetulvalle. Muutaman viimeisen lauseen aikana hän jäykistyi ja hänen kasvoilleen kohosi murto-osasekunniksi pelästynyt ilme, joka kuitenkin haihtui saman tien. McGarmiwa ryhtyi selaamaan papereita, ja pinoamaan niitä Kalkaroksen muutenkin jo papereista pursuavalle pöydälle. Kirjeet, lomakkeet ja aikataulut, kaikki yksitellen asettuivat siistiin pinoon pöydälle, ja McGarmiwan lopetettua hänen syliinsä oli jäänyt vain muutama pahainen kirje ja erittäin rytistynyt paketti.

"Mutta, Severus, kuinkas sinä voit?" hän kysyi. Kalkaros hätkähti rajusti. Hän veti päällimmäisen kirjeen pinosta ja esitti tutkailevansa sitä, saadaakseen jotain muuta katsottavaa kuin McGarmiwan pistävän katseen.
"Mitä minä, töitä", hän sanoi äänellä, joka ei kuulostanut hänen omaltaan. Kalkaros rykäisi kuuluvasti, ja luki rivejä eteenpäin tajuamatta kuitenkaan sanaakaan kirjeestä.
"Sinä näytät jokseenkin kalpealta. Onko kaikki hyvin?"
Kalkaros nosti katseensa kirjeestä. Hän hymyili hiukan ilkikurisesti, ja vastasi sitten: "Toki. Kaikki on loistavasti."

Sisältään hän kuitenkin huusi.


* * *

Kalkaroksen sydän jyskytti. Hän tunsi sisällään suurta vihaa, hän olisi eniten tahtonut huutaa ja karjua, hänestä tuntui, ettei hän jaksaisi enää kauaa. Tämä oli kuitenkin se hetki. Hän oli tiennyt sen tulevan. Ja nyt se oli tullut. Hänen osansa.

Kalkaros nosti sauvaansa. Hänen kätensä oli vakaa, hän näytti kaikin puolin varmalta ja määrätietoiselta. Niin pitikin. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että hänen sisällään kaikki ei ollutkaan yhtä selkeää. Kalkaros sulki silmänsä, ajatteli hetken ja aukaisi ne nopeasti täysin ammolleen. Hän tunsi vihan ja raivon, myös vastenmielisyyden kohoavan kasvoilleen.

Jostain kaukaa hän kuuli vaimeat sanat.

"Severus... pyydän..."

Hän siristi silmiään, kohotti sauvan suoraan kohti Dumbledorea ja sydämen yhä hakatessa hän sanoi mielessään: "Hyvästi, Albus Dumbledore."

Ääneen hän ei kuitenkaan sanonut kuin kaksi sanaa.

"Avada Kedavra!"

Comments

( 2 segreti — Dimmi il tuo segreto )
sarahmusta
Jul. 31st, 2006 02:58 pm (UTC)
Hyvä ficci, mutta darlin, lj-cut on keksitty jookosta :)
goldenfake
Jul. 31st, 2006 04:12 pm (UTC)
Kyllä kyllä ;) Kiitos!

(En näes ajatellut, että vaikka laitan päivämäärät päin prinkkalaa, ne silti näkyvät kaverit-sivulla. Hyvä minä :P Kiitos kun huomautit.)
( 2 segreti — Dimmi il tuo segreto )

Latest Month

May 2009
S M T W T F S
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      

Page Summary

Powered by LiveJournal.com
Designed by chasethestars